tiistai 17. helmikuuta 2015

Laskiaispullat uunista ulos:)

Tänään aamuyöllä oli Astarte-emo synnyttänyt 5 elävää ja yhden ison kuolleen poikasen. Saa nähdä kuinka moni pikkuisista selviää, sillä pienimmän paino oli 62g ja suurimman 75g.

Niinhän siinä sitten kävikin, että pienin menehtyi 3pv ikäisenä. Muut neljä voivat mainiosti ja syövät hyvin. Kovia ovat kuikuttamaan ja menemään :)



                                          Tyttö ja kolme poikaa.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Päivitystä!

Risteytyspoikasia syntyi 4.1. eli päivää ennen ennenkuin joululoma loppui. Koko pitkän loman odottelin kovasti jo poikasia syntyviksi. Näin synnytyksen alusta loppuun ja kaikki meni oikein hyvin. Kaksi tyttöä ja poika oli tuloksena tuosta ponnistelusta. Tytöt olikin jo varattu, ja ne lähtivät uuteen kotiinsa toissapäivänä, lauantaina. Poika saa olla ainakin vielä jonkin aikaa Von Högelin seurana.

Nyt sitten odotellaan syntyviksi DEW-poikasia. Mamma on jo muhkean kokoinen, joten tulossa on vähintään 3 isoa poikasta tai sitten 4 ns. normaalikokoista. Tänään on kulunut 11vk ja 3pv emon ja isän yhdistämisestä, joten uskoisin, että aika liki jo ollaan synnytyksen alkamista. Marsuäiti on lihonut kiitettävät 560g :D

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kuulumisia näin joulun alla.

Pitkästä aikaa päivitystä meidän marsulastamme:)

Abessiinialaiset pörröt Zilppuri ja Wagneri muuttivat ihanaan eläinystävälliseen kotiin Jyväskylään marraskuun lopulla saaden sielläkin marsuseuraa.

Ennen poislähtöä asusti Wagneri Von Högelin tyttären Bellan kanssa, joten tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden alkupuolella on tiedossa Aby-self white -risteytyspoikasia <3  Bellan kyljissä näkyvät jo pallurat ja tuleva mamma on lihonut 200g.
Meille ei ole syntynyt risteytyspoikasia noin 9-vuoteen! Jännä nähdä mitä sieltä masusta putkahtaa! Mikäli syntyy valkoinen tai lähes valkoinen pörrö, niin se jääkin sitten kotiin :)

Tällä hetkellä Von Högel pitää seuraa kahdelle naaraille - Bellalle ja Astartelle. Toiveissa on siis myös pieniä self white -poikasia helmikuussa...

torstai 4. syyskuuta 2014

Kotia etsii.



4.1.15 syntynyt suklaanvärinen DEW-Aby -risteytyspoika kaipailee omaa kotia. Erittäin vilkas tapaus. Huomaa, että on Aby-verta :)



17.2.15 syntyneet DEW-poikaset tulevat luovutusikään maaliskuun lopulla.


Lisätietoja
jsinivaara@hotmail.com







keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Uusi pikkuneiti 💜

Hain tänään Vihdistä Raisa Ristimäeltä uuden pikkuneidin tyttölaumaamme. Neiti on syntynyt 14.6., joten on tosi pieni vielä. Saa nähdä kuinka hänet otetaan laumaan mukaan ja millainen luonne hänellä on😀
Kuvia myöhemmin!

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Ulkoilua.

Kuka ei kuulu joukkoon?










Marsut pääsivät tänäänkin ulkoilemaan koko päiväksi ja vieläpä kuvan mukaisesti, eli meillä oli possujono takapihalla :)
Elsa-koira tietysti vahti marsujen jokaista liikettä. Elsa haluaa aina tulla kanssani paikkaan kuin paikkaan. Mamman koira ;)


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Aby-neloset

Yritin jo aiemmin tehdä postausta, kun vauvat syntyivät, mutta blogger ei toiminutkaan toivotulla tavalla.
Uusi yritys siis.

Neloset ovat nyt 8pv ikäisiä, ja tomeria sekä touhukkaita kaikki. Oikeita ADHD-lapsia 😄
Jokaiselle on tullut painoa 30g viikon aikana. Uroksia näistä on kolme ja yksi on naaras.

Äippä ja lapset pääsivät äsken ekaa kertaa ulkoilemaan -valvotusti. En halua enää, että käy niin surullisesti mitä viime kerralla, kun kissa vahingoitti DEW-poikasta 😢